Hypnoosia, kuppausta ja magneettityynyjä

Omat kokemuksensa unettomuuden kanssa kamppailusta on kirjoittanut 57-vuotias nainen.

Elämäni ensimmäiset 32 vuotta olen nukkunut loistavasti. Sitten sain kovan influenssan, joka valvotutti minua kymmenen vuorokautta. Sen jälkeen tapahtui katastrofi. Tuli jonkinlainen autonomisen hermoston heikkoustila niin, että olin kokonaan toinen ihminen. Hikoilin, vapisin ja ihan kuin aivoissani olisi ollut jonkinlainen kestojännitystila, joka tosin vuosien mittaan helpottui.

Menin hakemaan lääkäriltä apua, ja sain resepti 15 mg Oxepamiin, joka todennäköisesti oli aivan riittämätön siihen tilanteeseen. Otin yhden tabletin iltaisin, mutta eihän se auttanut. Kahdeksan kuukauden kuluttua olin niin väsynyt, että luulin saavani hermoromahduksen. Koko tilanne oli tavattoman ahdistava.

Lopulta löysin lääkärin, joka ymmärsi tämän tilanteen. Sain viikon sairauslomaa ja lääkkeeksi 5 mg Sesolidia sekä unilääkettä (Dormicum).

Olin käyttänyt Dormicumia noin puolitoista vuotta silloin tällöin, kun minulle alkoi tulla kummallisia oireita. Silloin tällöin, töissäkin, hampaani alkoivat lyödä yhteen. Eräänä iltana, kun otin puolikkaan Dormicumin, oli aivan kuin ovikello olisi soinut aivoissani ja se veti minut hetkeksi kramppiin.

Epäilin nukahtamislääkkeen aiheuttavan tämän oireen ja lopetin sen käytön. Sen jälkeen nämä oireetkin hävisivät.

Koska tuo lääke ei sopinut minulle, sain Imovanea, jota otin sen jälkeen silloin tällöin. Jos uni ei tule, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se lääke. Minua inhottaa käyttää sitä, koska siitä tulee seuraavaksi päiväksi tavattoman pahan makuinen suu. Se maku kestää koko päivän, iltaan saakka.

Sitten yritettiin Fontexia, koska lääkäri ajatteli, että jos onkin kyse piilodepressiosta. Se jäi kokeiluksi. Kolmen viikon käytön jälkeen aloin herätä yöllä hirmuisen huonoon oloon. Eräänä aamuna, kun piti nousta, en päässytkään ylös vaan olin aivan vetelä. Pelästyin tavattomasti. Hetken päästä kykenin nousemaan, mutta olo oli todella omituinen.

Lääkärin kanssa sovittiin sen jälkeen, että lopetan Fontexin käytön. Minulle ei ole löytynyt mitään sopivaa unilääkettä.

Jokainen yö on erilainen

Illalla kun menen nukkumaan, en voi tietää nukunko heti vai vasta aamuyöllä, vai nukunko ollenkaan. Kaikenlaiset unihäiriöt vaihtelevat. On unensaantivaikeuksia, uni katkeilee ja on liian aikaista heräämistä. Aika tyypillistä on, että nukkuu puolitoista tuntia, sitten herää eikä saa enää unta. Kuitenkin on aamulla mentävä töihin, kello soittaa seitsemältä.

Yöllä sitä aina miettii, että mitähän sitä taas tekisi, että saisi unta. Menenkö ottamaan lääkettä, keitänkö teetä tai juonko maitoa, syönkö ruisleipää vai rentoutuisinko lattialla. Kuitenkin on niin väsynyt, ettei jaksa ottaa kirjaa ja ruveta lukemaan.

Stressioireet olivat hyvin suuret aina aamuisin. Hikoilin, päätä puristi ja oli tokkurainen olo. Ja ennen kaikkea olin väsynyt. Olin luopunut autosta, koska pelkäsin etten hoksaa enää liikenteen tilanteita riittävän ajoissa.

Kaiken kaikkiaan elämisen laatu oli huonontunut. Paineensietokykykin oli joka asiassa huonontunut. Oli vältettävä liikaa melua ja valoa ja suoraa auringonpaistetta. Oli elettävä hyvin matalalla profiililla. Tuntui siltä, että pitäisi kai hankkia metsästä mökki ja olla siellä yksikseen.

Uni ei tullut päivälläkään, vaikka olisin ollut kuinka väsynyt. Töistä tultua kävin sohvalle lehteä lukemaan ja kun oikein väsytti, käänsin kylkeä nukkuakseni, mutta unta ei tullut. Joskus siinä tuhraantui parikin tuntia. Eikä kotonani edes ole mitään, mikä minua häiritsisi.

Fyysiset oireet seuraavat

Tästä tilanteesta on tullut fyysisiäkin seurauksia, esimerkiksi verenpainetauti. Viime vuosina on ollut myös virtsankarkailua. Pari kertaa on käynyt niin, että kun olen matkalla ollessani ottanut yöksi Imovanea, olen pissannut alleni. Yritän kyllä välttää Imovanea, mutta joskus vaihtoehtoa ei ole ollut. Nukuttavakin on.

Tässä kaikessa on niin kummaa se, että sen 32 vuotta elämästäni olen nukkunut kuin tukki. Vaikka opiskeluaikanakin koin rankkoja kokemuksia.

Tarvitsen aika paljon unta, mutta ennen kaikki sujui normaalisti ja sain unesta levon ja virkistyksen. Nyt en sitä enää saanut.

Akupunktiota ja raakaravintoa

Olin käynyt sairaalassa aivofilmissäkin, mutta sen tulos oli normaali. Samana vuonna olin Gruusiassa neljä viikkoa kylpylälomalla. Siellä oli upeat maisemat ja päivittäin käveltiin pitkiä lenkkejä luonnossa. Sain siellä myös viisi kertaa glukoosia suoraan suoneen. Tästä kaikesta ei ollut mitään hyötyä unettomuuteeni.

Samana syksynä lääkärini antoi minulle hypnoosihoitoa kuusi kertaa. tai pikemminkin voisi sanoa, että sitä yritettiin. Siitä ei ollut hyötyä.

Seuraavana vuonna sain kahden viikon sairausloman ja menin Savonlinnaan kylpylään, koska olin kuullut, että siellä saa sähköunihoitoa. Se oli kyllä aika jännää, mutta ei se mitään auttanut. Hieronnassakin pulssini vain alkoi hakata hirveästi. Se oli aivan kauheaa aikaa.

Sen jälkeen olin Romaniassa. Sain siellä muiden kylpylähoitojen lisäksi Gerovital-hoitoa, mutta ei ne mitään auttaneet. Sain kotiini mukaan kymmeneksi kuukaudeksi Gerovital -hoitosarjan: vuorotellen pistoksia ja tabletteja. Mutta ei siitäkään ollut mitään hyötyä.

Sitten kävin kolme kertaa akupunktiossa. Hoitaja sanoi, ettei sitä kannattanut jatkaa, koska siitä ei ollut mitään hyötyä. Välillä en tehnyt asian hyväksi mitään. Annoin ajan kulua ja ajattelin, että jospa aika hoitaisi asian.

Kävin taas yhdellä sairauslomalla eräässä kylpyläparantolassa elävän ravinnon hoitokuurilla. Minulla oli mehupaasto 13 vuorokautta ja sen jälkeen raakaravinto pari viikkoa. Kylpylässä sain kaikenlaisia muita hoitoja. Kyllähän paasto aina virkistää, mutta ei se unettomuutta parantanut.

Sen jälkeen tilasin postimyynnistä magneettisen unityynyn, jonka sisällä on kuparisia levyjä. Sekin oli ihan huu-haa homma.

Itsesuggestiota ja kuivakuppausta

Vuosien aikana olen käyttänyt kaikki erilaiset luontaistuotekauppojen yrttituotteet. Homeopatiaa kokeilin puoli vuotta, hermoratahierontaa 10 kertaa ja vyöhyketerapiaa 10 kertaa. Kuppauksessa olen käynyt kaksi kertaa. Eipä tämä kaikki tilannetta huonontanutkaan.

Sitten ajattelin kokeilla käsillä parantajaa. Menin Tampereella erään parantajan luo, joka piti käsiään noin viiden sentin päässä yläpuolellani. Hänen kätensä olivat kyllä lämpimät, mutta viiden kerran hoidosta ei ollut mitään hyötyä.

Eräänä syksynä kokeilin pehmeää laserhoitosarjaa 11 kertaa. Se perustuu siihen, että lasersäde suunnataan akupunktiopisteisiin, ja siten hoito rentouttaa ja poistaa stressiä. Tulos oli plus miinus nolla.

Kävin myös kiinalaisella lääkärillä neljä kertaa, mutta turhaan.

Sitten kävin erään psykologin vetämällä itsesuggestiokurssilla. Meitä oli pieni ryhmä ja kurssi kesti kuusi kertaa. Viimeisellä kerralla saimme mukaamme nauhoitetun kasetin, jota piti toistaa puolen vuoden ajan joka ilta vuoteeseen mennessä ja vaikka päivälläkin. Kyllä sitä aikansa yrittää, mutta kun huomaa, ettei se mitään auta, ei sitä kukaan jaksa puolta vuotta kuunnella.

Kokeilin vielä akufysiota, jossa irakilainen hoitaja käytti kiinalaisia menetelmiä, kuten kuivakuppausta ja voimakasta hierontaa akupisteisiin. Hoito kesti tunnin kerrallaan. Kylläpä olin mustelmilla sen jälkeen! Kyllä siinä kupattiin myös rahapussia, ihan niin kuin näissä monissa muissakin ”hoidoissa” on tapahtunut.

Unipäiväkirjan kanssa neurologille

Pyysin työterveyslääkäriltä lähetettä uniklinikalle tutkimuksiin. Hän vähätteli asiaa ja sanoi, että ensin pitäisi olla näyttöä unettomuudesta! Minä nöyrästi annoin hänelle näyttöä, eli kirjoitin kahden viikon ajan nukkumiseni paperille, jonka jälkeen otettiin taas kerran kilpirauhaskokeet.

Lääkäri katsoi unipäiväkirjaani ja sanoi, että onpas tämä huonon näköinen. Silloin hän vasta ymmärsi, että se mitä olin puhunut, oli täyttä totta.

Vihdoin ja viimein pääsin yleisen terveydenhuollon piiriin tässä asiassa. Tähän asti olin kaiken kustantanut omasta pussistani. Eikä kukaan lääkäreistä ollut kysynyt minulta, että jaksatteko hoitaa työnne! Ja joskus täysin unettoman yön jälkeen istuminenkin tuntui olevan liikaa.

Sain lähetteen uniklinikalle, eikä kestänyt kuin pari viikkoa, kun sain sinne ajan. Pääsin neurologin vastaanotolle. Hän tutki papereitani ja sanoi, että muuta ei ole tehtävissä kuin saada minulle aika siihen laajaan unipolygrafiaan. Sain ajan puolen vuoden päähän. Siinä välillä kävin psykiatrian polilla. Sitähän se oli, että lapsuudesta lähdettiin syitä etsimään. Mutta kun sieltä ei mitään löytynyt hän oli sitä mieltä, että olen saanut traumaattisen kokemuksen siitä kauan sitten olleesta sairaudesta.

Lopultakin diagnoosi!

Pääsin vihdoin sinne uniklinikalle yhdeksi yöksi nukkumaan piuhat päässäni. Onnistuin tutkimusyönä vähän nukkumaankin, mutta laita rekisteröi 87 havahtumista! Lopputulos oli, että minulla todettiin häiriö nimeltä myoklonus, eli raajojen usein toistuva nytkähtely.

Sain uudenlaisen lääkityksen, ja pikkuhiljaa, kuukausien myötä tilanne alkoi helpottua. Ihan normaalisti en nuku vieläkään, mutta oloni on aivan toisenlainen kuin ennen. Lääkitys tehoaa ja uneni laatu on parempaa. Virtsan karkailukin on helpottanut.

Tämä on upea tunne! Olen aivan kuin elossa pitkästä aikaa!