ViNO toimii ja vaikuttaa
27.02.2008
ViNO toimii ja vaikuttaa mahdollisimman monilla erilaisilla tavoilla. Päättäjien lobbaaminen ja vaaleihin osallistuminen eivät ole pois kansalaisjärjestönä toimimisesta.
Aktiiviset jäsenet tekevät ViNOn toiminnan. Mukaan pääsee parhaiten osallistumalla paikallisjärjestöjen tai työryhmien toimintaan ja muihin tapahtumiin. Sähköpostilistoilta saa tietoa toiminnasta ja meneillään olevista keskusteluista.
ViNOn toimintaan kuuluvat muun muassa keskustelutilaisuudet, kampanjointi ja julkaisut, tempauksien järjestäminen ja mielenosoituksiin osallistuminen.
Myös instituutioiden sisällä vaikuttaminen on osa ViNOn toimintaa. Joskus hyvä asia saadaan parhaiten läpi istumalla kabineteissa ja muiden kanssa neuvottelemalla.
Vinolaiset ovat aktiivisesti mukana oppilaskunnissa ja oppilaitosten elimissä — esimerkiksi ylioppilaskunnissa vihreät ovat toiseksi suurin ryhmä. ViNOn opiskelijavaltuuskunta keskittyy vaikuttamaan opiskelijoiden asemaan ja koulutukseen liittyviin asioihin.
ViNO osallistuu ja vaikuttaa Vihreän liiton toimintaan kaikissa puolueen elimissä. ViNOn puheenjohtajalla on läsnäolo-oikeus vihreässä eduskuntaryhmässä.
ViNO on mukana vaaleissa. Vinolaisia on edustajina eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa sekä lautakunnissa.
