Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

Talous ja kestävä kehitys

 

Tällä sivulla:

Onko jatkuva talouskasvu mahdollista rajallisessa maailmassa?
Ilmasto ja talouspolitiikka
Yritysten yhteiskuntavastuu ja eettinen kuluttaminen
Sukupolvien tasa-arvo

 

Onko jatkuva talouskasvu mahdollista rajallisessa maailmassa?

 

Usein talouspoliittinen keskustelu alkaa samasta ja päättyy samaan kysymykseen: onko rajaton kasvu mahdollista rajallisten resurssien maailmassa? Tähän kysymykseen vastaaminen ei kuitenkaan ole käytännön politiikan kannalta merkityksellistä. Jos asetamme riittävän suuren hinnan saastuttamiselle ja raaka-aineiden kuluttamiselle ja talouskasvu jatkaa irtoamistaan materiaalisesta kasvusta, ei talouskasvu ole ongelma. Jos markkinat eivät löydä tapoja, ympäristön kannalta kestävissä olosuhteissa nykyisen kaltaisen materiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen, on hallittu taloudellinen taantuma parempi vaihtoehto kuin ympäristön tuhoutuminen.

Jotta taloudellinen toiminta voisi olla ekologisesti kestävää, kaikki ympäristölle haitalliset ulkoisvaikutukset tulee sisällyttää kustannuksiin. Näin markkinat voivat tuottaa tehokkaita ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Vastaavasti ympäristöystävällisistä ulkoisvaikutuksista tulee saada kustannushyötyjä. Selkeimmin tämä onnistuu päästöjä aiheuttavan tuotannon kohdalla joko haittaveroilla tai huutokauppaamalla päästökiintiöitä.

Taloudellisen arvon asettaminen ehtyville luonnonvaroille on usein hyvä keino pitää niiden käyttö kestävissä rajoissa. Esimerkiksi kalastuskiintiöitä tulee myydä globaaleilla markkinoilla vain kalakannoille kestäviä määriä. Huutokaupoista saaduilla tuotoilla voidaan lieventää tuotannon sopeuttamisen aiheuttamia sosiaalisia kustannuksia. Kaiken ei kuitenkaan tule olla kaupan: luonnon- tai historialliselta arvoltaan merkittävät kohteet pitää rajata taloudellisen käytön ulkopuolelle.

 

Ilmasto ja talouspolitiikka

 

 

Merkittävä osa taloudestamme tuottaa kasvihuonepäästöjä. Päästöille on asetettava riittävä hinta, jotta ilmaston lämpenemistä kyetään hillitsemään nopeasti. Kansainvälinen päästökauppa ja hiilidioksidivero ovat molemmat mahdollisia tapoja hinnan asettamiseen. Tärkeintä on, että jompikumpi tai molemmat näistä keinoista otetaan käyttöön mahdollisimman nopeasti ja tarpeeksi rajoittavana. Esimerkiksi Suomessa molemmat keinot ovat periaatteessa käytössä mutta liian vähän rajoittavina.

Päästökaupassa on huolehdittava, että päästöön oikeuttavia kiintiöitä myydään markkinoille riittävän vähän ilmastokatastrofin estämiseksi. Päästökaupan etuna on, että kiintiöiden määrä voidaan asettaa parhaan tieteellisen tiedon perusteella oikealle tasolle. Päästökauppa hyödyntää markkinamekanismia siten, että päästövähennykset saadaan toteutettua mahdollisimman edullisesti ja tehokkaasti.
Hiilidioksidiveron etu olisi yksinkertaisuus: kaikesta ilmaan päästetyistä kasvihuonekaasuista tulee maksaa päästöjen määrän mukaan määräytyvä vero. Kaikilla yhteiskunnan toimialoilla olisi tällöin kannuste vähentää päästöjä. Vero on asetettava niin korkeaksi, että päästöjä vähennetään riittävästi.

Tulevat kansainväliset sopimukset todennäköisesti rakentuvat päästökaupan varaan. Eettisesti kestävä tapa jakaa päästökiintiöt maiden välillä on myöntää kiintiöt vuosittain suhteessa senhetkiseen asukaslukuun. Näin jokainen maailman ihminen saa välillisesti saman oikeuden päästöihin. Käytännössä tämänkaltainen järjestely tarkoittaa suurta muutosta teollisuusmaissa, kun taas kehitysmaat saavat järjestelmästä jopa tuloja myymällä päästökiintiöitä enemmän saastuttaville maille. Päästökiintiötä ei tule jakaa ilmaiseksi yrityksille, vaan yritysten tulee itse ostaa kaikki kiintiönsä. Kioton sopimuksen joustomekanismien kriteereitä tulee kiristää ja on varmistettava, että toteuttavat projektit todella vähentävät päästöjä täysimääräisesti.

Tulevat kansainväliset sopimukset eivät välttämättä kata kaikkia maita. Vastaanhangoittelevat maat tulee painostaa sopimukseen mukaan asettamalla maiden tuotteille merkittävät tuontitullit. Tullien suuruus määräytyy arvioitujen päästöjen mukaan siten, että niiden suuruus on selkeästi suurempi kuin vastaavien päästöjen aiheuttamisen kustannus päästökaupassa mukana olevassa valtiossa. Tämä takaa sen, että kaikkien valtioiden on itsekkäistä syistäkin järkevää liittyä yhteiseen sopimukseen.

 

Yritysten yhteiskuntavastuu ja eettinen kuluttaminen

 

 

Valtioiden ja kansainvälisten yhteisöjen on seurattava paremmin ihmisoikeuksien toteutumista, työsuojelua, lapsityövoiman käyttöä, ympäristön- ja eläintensuojelua sekä harmaata taloutta koskevan lainsäädännön noudattamista. Näiden lakien rikkomisesta on annettava kovempia rangaistuksia. Ihmis- ja eläinoikeuksien ja luonnon kannalta selkeästi haitalliset toimintatavat on kitkettävä taloudesta. Havaittavien haitallisten toimintatapojen lisäksi kaikessa liiketoiminnassa on harmaa vyöhyke, jota on lainsäädännöllisesti vaikea valvoa tai normittaa. Tällä vyöhykkeellä tapahtuvaan toimintaan voidaan vaikuttaa pääsääntöisesti korostamalla yksilöiden, yhteisöjen ja yritysten vastuuta.

Julkisen vallan tulee tukea Reilun kaupan kaltaisia sertifiointijärjestelmiä, sekä ohjata kuluttajia ja yrityksiä tekemään eettisiä valintoja ja edistää yritysten yhteiskuntavastuuraportointia. Vastuullisesta tuotannosta on tehtävä helpompaa ja halvempaa kuin vastuuttomasta.
 
Julkisten hankintojen kilpailuttaminen on periaatteessa hyvä asia. Taloudellisesti merkittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava, jotta voidaan estää korruptiota ja julkisten varojen käyttämistä poliitikkojen lähipiirien suosimiseen. Hankintalainsäädännössä on kuitenkin käytännön ongelmia: markkinaoikeuden ei tule ratkaista kilpailutuksesta tehtyjä valituksia sillä perusteella, onko hankinnoissa toimittu ennalta sovittujen kriteerien mukaan pilkulleen, vaan sen tulee arvioida, onko kilpailutus ollut syrjimätöntä ja lahjomatonta. Liian usein julkisella sektorilla ostetaan halvin tuote unohtaen kaikki muut kriteerit. Ympäristövaikutusten ja eettisyyden tulee olla painavia kriteereitä julkisten hankintojen kilpailutuksessa. Tämän vuoksi julkisen sektorin kilpailuttamisen ammattitaitoa on kehitettävä.

 

Sukupolvien tasa-arvo

 

 

 

Työuransa aikana ja poliittisen valtansa huipulla suuret ikäluokat ovat parantaneet omia eläke-etuuksiaan, mutta eivät ole panneet tarpeeksi rahaa säästöön eläkkeiden maksua varten. Suuret ikäluokat ovat luoneet järjestelmän, joka toimii sen varassa, että heitä seuraavat pienet ikäluokat ovat valmiita maksamaan huomattavasti suurempia eläkemaksuja. Nykyisellä kehityksellä alle viisikymppisten palkoista tulee menemään leijonanosa suurten ikäluokkien eläkkeiden maksamiseen. Oikeudenmukaisuuden nimissä työssäkäyvien eläkemaksujen nostamisen sijaan tulee ensin suhteuttaa maksettavat eläkkeet ja maksetut eläkemaksut toisiinsa. Pienimmilläkin eläkkeillä on kuitenkin voitava elää ja mahdollisten heikennysten on kohdistuttava vain työeläkkeisiin.

Suurten ikäluokkien ikääntyessä työuria pyritään pidentämään molemmista päistä. Terveiden elinvuosien lisääntyessä on luontevaa tukea ihmisiä jaksamaan töissä yhä vanhemmiksi, mutta eläkejärjestelmän on annettava mahdollisuus myös aikaisempaan eläköitymiseen tai työajan vähentämiseen. Eläkekeskustelussa on siirryttävä puhtaasta taloudellisesta painotuksesta elämänlaatua ja onnellisuutta koskeviin teemoihin.

Luonnonvarojen kaupallinen hyödyntäminen ei saa kaventaa luonnon monimuotoisuutta. Tuotannossa raaka-aineista voidaan siirtyä toisiin, mutta elonkehän tuhoaminen on peruuttamatonta. Tulevilla sukupolvillakin on oikeus nähdä elävä saimaannorppa.

EDELLINEN: Talouspolitiikan lähtökohdat | Sisällysluettelo | SEURAAVA: Talouden säätely