Tukkoisessa aamuruuhkassa bussimatka Pihlajanmäen lähiöstä Helsingin keskustaan on tuskainen kokemus. Bussi tuntuu lähinnä seisovan tai matelevan suurimman osan 40 minuuttiin venyvästä matkasta. Ehdotus pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuista muuttuu henkilökohtaiseksi kysymykseksi. Samalla autopaljous ei ole ainoastaan liikkumista hidastava mukavuushaitta. Tämäkin ruuhka on osa globaalia ympäristöongelmaa. Jos Helsingin avuttomat liikenneratkaisut ovat mukana kiihdyttämässä ilmastonmuutosta, toisaalla ihmiset joutuvat muuttamaan aavikoitumisen tai nousevan meren tieltä.

Norman Myers Oxfordin yliopistosta arvioi erilaisten ympäristöongelmien pakottaneen jo 25 miljoonaa ihmistä muuttamaan pois kotiseudultaan. Sotaa tai vainoa paenneita "oikeita" pakolaisia arvioidaan olevan noin 22 miljoonaa. Ilmastonmuutos voi helposti moninkertaistaa ympäristöpakolaisten määrän. Monet tiheästi asutut alueet ympäri maailmaa ovat erityisen haavoittuvaisia ilmastonmuutoksen seurauksille. Merenpinnan nousu ja kuivuus uhkaavat ajaa miljoonia kodeistaan.

Ilmastonmuutos on ennen kaikkea rikkaiden teollisuusmaiden päästöjen aiheuttama ympäristöongelma. Teollisuusmaat ovat tähän mennessä aiheuttaneet 80 prosenttia päästöistä, vaikka niissä asuu vain noin viidesosa maailman ihmisistä. Jos lähdetään siitä tasajakoon perustuvasta oletuksesta, että jokaisella ihmisellä on yhtäläinen oikeus saastuttaa, teollisuusmaat ovat jo pitkään eläneet yli varojensa. Rikkaiden maiden, myös Suomen, ekologinen velka köyhille maille kasvaa jatkuvasti.

Ensisijaisena lääkkeenä elinympäristön pilaantumiseen tulee olla ongelmien ehkäisy. Jo mainituilla ruuhkamaksuilla vähennettäisiin houkutusta tarttua auton rattiin ja siten ehkäistäisiin ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä. Ilmastonmuutosta torjumalla taas estettäisiin vaikkapa nigeriläisen naisen vedenkeruumatkan venyminen 40 minuutista 4 tuntiin.

"Ympäristöongelmat ovat pakottaneet jo 25 miljoonaa ihmistä muuttamaan pois kotiseudultaan."

Vaikka ilmastonmuutoksesta kärsivät ennen kaikkea köyhät maat, hiilidioksidipäästöjä vähentävät liikenneratkaisut teollisuusmaissa ovat osa koko globaalin toimintaympäristön vakautta. Samalla on tunnustettava tosiasiat: jo aiheutetut päästöt muuttavat väistämättä ilmastoa dramaattisesti. Siksi torjumisen lisäksi köyhiä maita on autettava sopeutumaan.

Miten rikkaat maat hoitavat ekologista velkaa, kun puhutaan siirtolaisista? Euroopan unionin ja useimpien rikkaiden maiden harjoittaman tiukan maahanmuuttopolitiikan avulla hiilidioksidipäästöjen vaikutukset pysäytetään rajalle. Tiukentuvan rajakontrollin avulla tuhoutuvilta kotiseuduiltaan lähteneet ihmiset pidetään ulkopuolella tai heistä tehdään paperitonta ja oikeudetonta työvoimaa. Tällä hetkellä Euroopan unionin alueella elää arviolta kuusi miljoonaa ihmistä vailla papereita ja kansalaisuuden tuomaa suojaa. Oikeudeton työvoima tekee myös osaltaan mahdolliseksi saastuttavan elintason ylläpitämisen: se tarjoaa meille halpoja tomaatteja, rakennustyövoimaa ja kotiapua.

Ympäristöpakolainen ei ole turvapaikkajärjestelmän silmissä "oikea" pakolainen. Tilanne kertoo koko turvapaikkajärjestelmän ja todellisen maailman välisestä ristiriidasta. Ihmiset liikkuvat hyvin erilaisista syistä, jotka eivät mahdu sopimusten määritelmiin. Syynä voi olla halu paeta niin kotimaan kuivuuden jäytämiä peltoja, näköalattomuutta, pakkoavioliittoa kuin sotaakin. Tässä tilanteessa on luovuttava jaosta, jossa turvapaikkaa anovat jaetaan turvapaikan ansainneisiin pakolaisiin ja järjestelmän hyväksikäyttäjiin.

Rajajärjestelmä ja siirtolaisuuden hallinta on kyseenalaistettava. Siten pystymme hoitamaan myös ekologista velkaamme ja estämään sen, että päästöjen vaikutukset jäävät köyhien maiden harteille. Ihmisistä, jotka etsivät puhdasta vettä, ruokaa ja turvaa tulvilta, on huolehdittava riippumatta siitä, vaativatko he oikeuksiaan kotikylissään, pakolaislautoilla vai Helsingin kaduilla.