Maatalous tuottaa perustarpeita. Olisi täysin mahdollista elää lähes pelkästään maatalouden ja siihen liittyvän metsätalouden varassa. Ruoan lisäksi pellot ja metsät tuottavat muun muassa energiaa, tekstiilejä ja rakennusmateriaaleja. Kasviöljyistä voi periaatteessa valmistaa samoja tuotteita, joita saadaan maan kuoresta pumpattavasta mineraaliöljystä.

Nykyisessä muodossaan tehomaatalous aiheuttaa kuitenkin ympäristöongelmia. Suomessa maatalouden suurimpia ongelmia ovat vesistöjä rehevöittävät ravinnepäästöt.

Ennen maatalouden kemikalisoitumista vallinneessa perinteisessä viljelyssä ravinteet tulivat kasvien käyttöön luonnollisten prosessien kautta. Samaa periaatetta noudatetaan nyt luomuviljelyssä. Kemiallis- teknologisessa maataloudessa ravinteita tuodaan viljelmille runsaasti helppoliukoisessa muodossa keinolannoitteissa. Lisäksi suurten kotieläinyksiköiden lanta ja virtsa ajetaan pelloille kompostoimatta.

Keinolannoitteiden käyttö räjähti käsiin toisen maailmansodan jälkeen, kun pommitehtaat rupesivat valmistamaan typpilannoitteita. Ihmisiä ei voinut enää pommittaa, mutta kastematoja ja vesistöjä voi. Vuodesta 1900 typpipäästöt Itämereen ovat nelinkertaistuneet ja fosforipäästöt kahdeksankertaistuneet.

Tällä hetkellä Itämeren ravinnepäästöistä lähes 60 prosenttia on peräisin maataloudesta. Suurin ravinnepäästöjen lähde on Puola, mutta asukasta kohden eniten päästöjä tulee Suomesta. Ravinteiden aikaansaama rehevöityminen kasvattaa valtavia levälauttoja, jotka kuollessaan ja meren pohjaan vajotessaan muodostavat laajoja hapettomia aavikkoalueita.

Väkilannoitteiden käyttö ei yksistään ole ongelma, vaan vyyhdin ytimenä on koko nykymuotoisen tehomaatalouden tuhlaileva ravinteiden käsittely. Tilanteen taustalla on erikoistuminen: toiset tilat ja maatalousalueet ovat keskittyneet yksipuoliseen kemialliseen viljanviljelyyn ja toiset eläintuotantoon.

Suomalaisten viljatilojen tuotannosta 80 prosenttia käytetään eläintilojen rehuina. Tehoeläintilojen lanta ei kuitenkaan palaudu viljatilojen ravinnekiertoon vaan levitetään lähipelloille, jotka ikään kuin varmuuden vuoksi lannoitetaan vielä väkilannoitteillakin. Tehokkaan kotieläintuotannon alueilla syntyy valtavaa pistekuormitusta, kun viljanviljelyalueilta ravinteet rahdataan rekkakuormissa rehutehtaiden kautta liha- ja maitotiloille.

Ongelmallisen tilanteen ratkaisu on ravinteita kierrättävä maatalous. Kotieläintuotannon tulee perustua omalla tai lähitilalla tuotettuun rehuun joka lannoitetaan oman tai lähitilan kompostoidulla lannalla sekä apilanurmien biologisella typensidonnalla. Tuoreen Itämeren aluetta käsittelevän tutkimusraportin mukaan kierrättävään maatalouteen siirtymällä Itämeren ravinnekuormitus voitaisiin puolittaa.

Luomupellonkin ravinteita huuhtoutuu vesistöihin muokkausten yhteydessä. Monivuotisten rehu- tai energiakasvinurmien viljely kuitenkin vähentää huuhtoumaa. Ruokohelpi on energiantuotannossa käytettävä monivuotinen heinäkasvi, joka antaa yhdestä kylvöstä satoa jopa kymmenen vuotta ilman muokkauksia. Kasvustoa voi lannoittaa aluskasvina viljeltävällä apilalla ja karjanlannalla.

Ravinteita kierrättävä maatalous ei synny itsestään. Se on asetettava Euroopan unionin maatalouspolitiikan ykköstavoitteeksi. Kierrättävä maatalous edellyttää myös toimivaa paikallista elintarviketuotantoa, jota voidaan tukea julkisissa hankinnoissa kuten päätettäessä koulujen ja päiväkotien elintarvikehankinnoista. Nykyään EU:n kilpailutussäännöt mahdollistavat toimittajan valinnan ympäristökriteerien perusteella.

Myös yksittäinen kuluttaja tai ruokapiiriksi järjestäytynyt ryhmä voi tukea kierrättävää viljelyä ostamalla ruokansa lähialueen luomutiloilta.